Yritän saada blogiani hieman eloon takaisin. Saa tulla lukemaan! :)

Olo on kuin unessa.
Hengitys ei kulje ja vatsaa kiristää.
Olen vankilassa.
Tämä olo vain pahenee
terä tuntuu paremmalta
ihoa vasten
kuin koskaan ennen.
Olen taas loukussa.

Huuto karkaa huuliltani,
huudan niin kovaa
kuin vain kurkustani lähtee.
Kuuletko sinä edes?
Välitätkö edes
kuinka minuun sattuu?
Haluan sinua
ja tarvitsen sinua.
Mutta ainoastaan sanat,
ne pienet sanat
kaikuvat päässäni.
Miten yksi lause
voi saada pään
niin hajalle,
että jäljelle
jää vain tyhjää
ja veripisarat kädelle.

Uusi blogi

Tein uuden blogin yksi päivä!

http://sarkynyt0sydan.blogspot.com/

@Junkmail- Ei koskaan enää

Miksi tuskaa ei voi mikään pysäyttää?
Arvet sydämeen siitä ikuisesti jää.
Mä kiroon sut alimpaan helvettiin

Sun kauneutesi mut uskomaan sai tunnen poltteen kuuman rinnassain.
Miksi tuskaa ei voi mikään pysäyttää?
Kaiken, mitä mä sain annoin sinulle ja sä valehtelit minulle.
Arvet sydämeen siitä ikuisesti jää.
Tulit mua vastaan meidän pihatiellä.
Kuka toi on sun vierellä?
Mä kiroon sut alimpaan helvettiin.
Vihaan sun kuvaa, heitän kamasi pois.
Tuotit kipua mulle vaikka kauan tunnettiin!

Mä toivon tätä sulle: kuole, kuole
Haavoistani tuska: nuole, nuole
En haluu nähdä sinua koskaan enää
Älä tule lähelleni vaan lähde menemään

Sä sait mut paljon tuntemaan ja paljon sinua vihaamaan

Tunnusta kaikki, katso mua silmiin.
Sä tapoit mun uskon elämään.
Miks menit minua pettämään,
syvät haavat sydämeen jättämään?
Anteeksi en koskaan suostu antamaan.
En sua päin katsokkaan.
En haluu susta koskaan kuullakkaan.
Vihaan sun kuvaa, sua ei enää oo!

Syvä ahdistus painaa mieltä ja kehoa. Mikään ei tehoa, mä vaan ajattelen sinua ja minua
Mikä meni pieleen? Sun kaunis kuvasi jää syvälle mun mieleen
Ja kaiken mitä mä sain ja koin, mä annoin sulle ja sä valehdellen, vannoit rakkauttas mulle
Olen ikuisesti katkera
Maailma järkkyy! Paine on niin vitun kova, että kaikki särkyy

Puiset karmit kehystävät sitä.
Se seisoo ylväästi,
tietäen.

Katson sitä.
Näen muut,
mutta he eivät näe minua.

Nauru kantautuu korviini.
Seison yksin lasin takana,
seurana vain
karmit ja lumienkeli
eteisessä.

The last night away from you

You come to me with scars on your wrist
You tell me this will be the last night feeling like this
I just came to say goodbye
I didn't want you to see me cry, I'm fine
But I know it's a lie

This is the last night you'll spend alone
Look me in the eyes so I know you know
I'm everywhere you want me to be
The last night you'll spend alone
I'll wrap you in my arms and I won't let go
I'm everything you need me to be

Your parents say everything is your fault
But they don't know you like I know you
They don't know you at all
I'm so sick of when they say
It's just a phase, you'll be o.k. you're fine
But I know it's a lie

This is the last night you'll spend alone
Look me in the eyes so I know you know
I'm everywhere you want me to be
The last night you'll spend alone
I'll wrap you in my arms and I won't let go
I'm everything you need me to be
The last night away from me

The night is so long when everything's wrong
If you give me your hand
I will help you hold on
Tonight, tonight

This is the last night you'll spend alone
Look me in the eyes so I know you know
I'm everywhere you want me to be
The last night you'll spend alone
I'll wrap you in my arms and I won't let go
I'm everything you need me to be

I won't let you say goodbye
And I'll be your reason why
The last night away from me
Away from me

Hän syö kaiken tai ei mitään.

Olet koukussa.
Syöt ja kadut.
Et oksenna.
Kadut enemmän.
Päivä toistuu
aina vaan
uudellen.
Syyttäviä ääniä
joka puolella.
Olet vankilassa.

Haluat pois,
et silti tiedä missä hyvä ois,
ja peität kaiken
Mitä mä teen,
jos näkisin ees yhden kyyneleen,
niin kuivaisin sen

Sä kerroit että päivänvalo pelottaa,
ja silti valvot yösi,
etkä unta saa,
en osaa auttaa

Kai ehjin siivin,
me vielä joskus liidetään,
alhaalla jossain,
nukkuu kaikki muut
Kukaan ei löydä
pimeyteen meidät merkitään,
saa salaisuuden
sysimetsän puut

Sisällä on,
sinussa vesi raskas,
rannaton,
se tahdotonta
liikuttelee,
kun vuorovesi nousee tai laskee,
vie onnetonta,
kun en saa sua kiinni aina pelkään vaan,
sun satuttavan itseäsi uudestaan,
enkä voi auttaa

Kai ehjin siivin,
me vielä joskus liidetään,
alhaalla jossain,
nukkuu kaikki muut
Kukaan ei löydä
pimeyteen meidät merkitään,
saa salaisuuden
sysimetsän puut

Tuli ommeltua tytölle vaatteita *sydänsydänsydän*

Oli kivaa Iguanassa

Hanna ja Niina, kova meno päällä

Mansikka margarittoja! Klöntit oli kivoja.

Ja Blogger on perseestä ku ei anna tehä sydämiä 8(

Nukke poppoo. Uusin jäsen on Miniel. Hänellä ei ole vielä oikeaa peruukkia tai vaatteita ja Kirililläkin on nyt väliaikainen vaatetus.

Päivän kuvana toimii pieni herra Kiril.

Noradiel

Piti julkaista kuva tänne tästä tyttelistäkin <3 Nimi on Noradiel. Kuvia Kirilistä ja Antoniosta (joka on vielä vain pää kylläkin) tulee myöhemmin.

Time it was, and what a time it was, it was
A time of innocence, a time of confidences
Long ago, it must be, I have a photograph
Preserve your memories, they're all that's left you
-Lyrics: Simon and Garflunkel- Bookends-

Minä olen kuin tuuli.
Olen olemassa, mutta kukaan ei näe minua.
Iltaisin kuiskin korviinne sanoja,
jotka olette aamuun mennessä jo unohtaneet.

Minä huudan teille, huudan niin kovaa.
Apua?
Kuulitteko jotain?
Varmaankin vain tuuli.
Jatkatte matkaanne.
Yhdessä.

Istun punaisessa huoneessa ovi raollaan.
Odottaen?
Kuljette ohi.
Ovi on näkymätön.
Teille majani on kummitustalo, ja huutoni ilmaa korvienne välissä.

Huudan teille mykkänä, kunnes ääneni on kokonaan poissa.

Minä olen tuuli.
Ikuinen ja olematon.

Surullinen.

Hiuksesi heiluivat
tuulessa,
hymyillessäsi
hammarautasi näkyivät
ja suudellessamme
aika tuntui
katoavan.

Platoninen rakkaus

Helsingin katuja valaisevat ainoataan katulamput. Kadut ovat hiljaisia, mutta bussin ajaessa baarien ohi huomaan, miten täynnä ne ovat. Keskiviikko ilta, opiskelijoiden ryyppy ilta.

Kierrän käteni ystäväni harteille ja hän nojaa olkapäähäni. Pidän siitä, että voin kerrankin pitää jotakuta kainalossani.

Joskus kauan sitten rakastin sinua. Sydämeni hakkasi hullunlailla kun istuin vieressäsi. Nyt jokainen kerta kun istun viereesi tunnen kuinka sydämeni hakkaa niin rauhalliseen tahtiin, että ihmetten sitä jopa itsekkin.

Jokainen kerta tunnen kuinka haluaisin tuntea miltä huulesi tuntuisivat vasten omiani vaikka tunteeni osoittavat, että ystävyys on ainoa asia mitä toisiltamme haluamme.

Maistelen nimeäsi huulillani ja kun näen kasvosi mielessäni minun tekisi vain enemmän upottaa sormeni hiuksiisi ja suudella sinua.

Haluaisin tunteja katsella vain kasvojasi, silittää hiuksiasi ja toivoa, että tuntisit olosi edes sen pienen hetken paremmaksi. Onnelliseksi?

Jos minun pitäisi kertoa mitä tunnen sinua kohtaan mitä se olisi?

Kai se olisi sitä platonista rakkautta.

So cold

Päässä pyörii.
Ajatus käy uudelleen mielessä.
Helpotusta kaivaten
käyn maate sängylle
kylmään huoneeseen.

Antakaa minulle
edes yksi halaus.
Tarvitsen lämpöä.

Liian kauan
olen vaeltanut
tässä pimeyden
ja kylmyyden
maassa.

Pelko ja epävarmuus

Oloni on kuin unessa. Ruumiini on raskas ja mieleni tuntuu leijailevan jossain pilvien yläpuolella. Pikku hiljaa alan herätä todellisuuteen tajuten, että on jo aamu. Tai enemminkin päivä. Unirytmini on taas sekaisin. Ollut jo liian kauan. Pian tajuan myös, että en ole taaskaan mennyt kouluun. Alan stressata. Katson jääkaappia, joka näyttää houkuttelevalta ja samalla niin oksettavalta. Kävelen sen ohi. Ei kestä tuntiakaan kun olen porannut niin monta kertaa jääkaappiini silmäni, että minun on pakko mennä kurkistamaan sen sisään vaikka tiedän mitä se sisältää. Ei mitään tarpeeksi hyvää. Jätän taas aterian väliin. Pelko siitä, että syön myöhemmin lisää kirii nopeasti tajuntaani, mutta kun katson taas uudestaan kaappeihini minua oksettaa enkä halua syödä. Kävelen kohti kauppaa ja mietin pystynköhän kävelemään niiden hyllyjen ohi joiden sisältö näyttää kauniimmalta kuin mikään ikinä näkemäni asia? Kun kävelen ensimmäisen hyllyn ohi ääni sanoo päässäni "Ei yksi paketti haittaa" jotain joutuu koriini. Kun kävelen toisen hyllyn ohi soi päässäni uudestaan ääni "No mutta ei sipsit ole sama asia kuin karkit, ota vain", jotenkin taas korissani on lisää myrkkyä. Sama käy vielä uudestaan ja uudestaan kunnes kotona huomaan, että 2/3 ruokarahoistani menikin taas minun omiin huumeisiini. Masennun siitäkin jo tarpeeksi ja olen taas koukussa. Ei kestä kauaakaan kun minua oksettaa, söin taas ja söin liikaa. Niin kuin viimeksikin kun kävin kaupassa. Miten ikinä pääsen tästä eroon kun annan aina itselleni periksi? Minun sisälläni asuu kaksi erilaista persoonaa, jotka tappelevat olemassa olostaan. Ensimmäinen persoona on se minun todellisuuden tajuni, joka antaa periksi toiselle persoonalle, joka kuiskii rumia, inhottavia, myrkyllisiä, mutta silti niin houkuttelevia sanoja, että en voi vastustaa niitä. "Hän vihaa ja rakastaa sormusta, samoin kun hän vihaa ja rakastaa itseään." Ganfalf sanoi Taru sormusten herrassa näin Klonkusta sekä sormuksesta. Jotenkin pystyn soveltamaan tuon itseeni ja heti mieleeni nousee kysymys mikä on se asia, joka saa minut syömään, pelkäämään, vihaamaan ja rakastamaan? Tunnen itseni ja olen itsevarma ihminen, mutta miksi silti muutun melkein päivittäin siksi epävarmaksi pieneksi säälittäväksi olennoksi, joka käpertyy sohvalle vatsakipeänä valmiina oksentamaan ja viiltelemään, että saisi tapettua kivun sisältään? Pelkäänkö minä vain siksi, että en pysty tai halua käsitellä asioita? Vai onko minun tarkoitukseni tällä planeetalla kärsiä, pelätä ja odottaa kuolemaa?