Minä olen kuin tuuli.
Olen olemassa, mutta kukaan ei näe minua.
Iltaisin kuiskin korviinne sanoja,
jotka olette aamuun mennessä jo unohtaneet.

Minä huudan teille, huudan niin kovaa.
Apua?
Kuulitteko jotain?
Varmaankin vain tuuli.
Jatkatte matkaanne.
Yhdessä.

Istun punaisessa huoneessa ovi raollaan.
Odottaen?
Kuljette ohi.
Ovi on näkymätön.
Teille majani on kummitustalo, ja huutoni ilmaa korvienne välissä.

Huudan teille mykkänä, kunnes ääneni on kokonaan poissa.

Minä olen tuuli.
Ikuinen ja olematon.

Surullinen.